SOME-IDENTITEETTI VS. TODELLISUUS

-
Uskon että me kaikki jotka olemme aktiivisia sosiaalisessa mediassa, oli meillä sitten oma blogi tai pelkkä Facebook-tili, joudumme punnitsemaan minkä verran olemme valmiita jakamaan itsestämme ja arjestamme netissä. Moni tuntuu myös miettivän minkälaisen vaikutelman antaa itsestään sen tiedon kautta jota jakaa.

Some-identiteetti ei aina välttämättä anna realistista kuvaa arjestamme. Omien Facebook-kavereiden kohdalla huomaan esimerkiksi harvan julkaisevan seinällään sisältöä, jossa kokee saattavansa itsensä huonoon valoon. Vaikeat asiat halutaan käsitellä lähimmäisten keskuudesta, ja hyvänpäiväntuttujen kanssa jaetaan mielummin esimerkiksi söpöja kuvia omasta koirasta ja arjen pienistä onnistumisista.

Millä tavalla tilanne muuttuu kun sosiaalisesta medista tulee osa- tai täysiaikainen työ?
Niiden vuosien aikana jolloin olen seurannut blogeja, koen monen sisällöntuottajan tuoneen esiin ettei blogin kautta välittyvä kuva tämän arjesta vastaa todellisuutta. Muistutellaan siitä, että blogissa näkyy vain pieni osa kirjoittajan elämästä ja että välillä sattuu ikäviäkin asioita, joista seuraajat eivät kuule.

Lukijan näkökulmasta tämä saattaa tuntua turhauttavalta. Herää ehkä kysymys miksi asiasta ylipäätään täytyy mainita ja herättää seuraajan kiinnostus, jos tilannetta ei ole valmis avaamaan enempää. Välillä näiden postausten kommenttikentässä käydään myös keskustelua siitä, jos kyseessä on vain sisällöntuottajan yritys saada blogille enemmän näkyvyyttä ja katselukertoja. Voi tuntua vaikealta uskoa, että bloggaaja pystyisi hymyilemään onnellisen näköisenä kameralle ja käymään pressitilaisuuksissa, jos arki todella olisi haastavaa.

Oman melko lyhyen ja vaatimattoman blogihistoriani aikana olen ehtinyt olla kummallakin puolella tätä tilannetta. Uskon siis tietyssä määrin ymmärtäväni sekä lukijan, että sisällöntuottajan näkökulmaa asiassa.

Olen itse kesällä julkaissut vastaavanlaisen postauksen blogissani. Tekstissä myönsin olevani väsynyt ja nostin esiin, ettei blogin kuvien kautta välittyvä vaikutelma sillä hetkellä vastannut arkea jossa elin. Jo postauksen teko itsessään helpotti senhetkistä oloani, en tuntenut itseäni enää "huijariksi". Postaukseen tulleet myötämieliset ja eteenpäin kannustavat kommentit puolestaan antoivat minulle kokemuksen siitä, että moni muukin kävi sillä hetkellä läpi samoja asioita kuin minä. En tuntenut itseäni enää maailmanluokan luuseriksi.

id nosto
Kuva: Jaakko Duktig

Kun sosiaalisessa mediassa viettää paljon aikaa ja sen kautta jakaa valikoitua sisältöä usein, uskon että todellisen ja some-identiteetin välille voi kasvaa kuilu. Itse pidän kuilua pääasiassa hyvänä asiana ja pyrin myös tietoisesti nostamaan blogissa esiin arkeni hyviä puolia. Kun sisäisen ja ulospäin näkyvän todellisuuden ero kasvaa liian suureksi, voi tilanne kuitenkin muuttua ahdistavaksi.

Luin koulussa eräästä teoriasta nimeltään kognitiivinen dissonanssi (Leon Festinger), joka sai minut miettimään some-käyttäytymistämme. Teoria pohjautuu siihen että ihmiset pyrkivät ylläpitämään tietynlaista tasapainoa omien tunteiden/ajatusten ja käyttäytymisen välillä. Meistä tuntuu epämukavalta kun tunteemme ja käyttäytymisemme ovat ristiriidassa toistensa kanssa, ja pyrimme ristiriidan sattuessa muuttamaan niistä jompaa kumpaa päästäksemme taas tasapainoon. Voimme parhaiten silloin kun tunteemme, ajatuksemme ja käyttäytymisemme ovat linjassa toistensa kanssa.

Ilman mitään tutkimustietoa tai osaamista, pidän mielenkiintoisena ajatuksena että yllämainittua teoriaa pystyisi hyödyntämään myös silloin, kun mietitään ihmisten some-käyttäytymistä.

Festingerin teorian mukaan vaikeasta elämäntilanteesta mainitseminen blogipostauksessa, saattaa siis tuoda henkilön sisäisen kokemuksen ja ulkoisesti näkyvän käyttäytymisen lähemmäs toisiaan, ja tällä tavoin lievittää henkilön ahdistusta.

Oman aiemmin esittämäni esimerkin perusteella, allekirjoitan tämän teorian täysin myös näin sosiaalisen median maailmassa.

Mitä ajatuksia teksti herättää sinussa?

x: Nessa

8 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen ajatus! Voin kyllä hyvin kuvitella, että tuosta voisi löytyä tosiaan jotain korrelaatiota, että jos omasta huonostakin tilanteesta kehtaa kirjoittaa sen sijaan, että vain feikkaisi olevansa maailman positiivisin ja tyytyväisin ihminen kaiken aikaa, se saattaisi tosiaan helpottaa oloa. Vaikka mielestäni ns. "hyvän mielen blogit" ovatkin ihan mukavia ja tervetulleita, mietin usein, miltä mahtaa tuntua "hyvän mielen bloggaajasta" silloin, kun onnettomuus osuu kohdalle tai arkielämän karut puolet kärjistyvät, mutta silti pitää vain jaksaa tuottaa höttöistä ja hyväntuulista sisältöä blogiin. Toki se saattaa ehkä vähän piristääkin, jos pitää väkisin keskittyä tekemään jotain positiivista blogia varten, mutta voin hyvin kuvitella, että se voi helposti myös muuttua teennäiseksi suorittamiseksi, ja tarve päästä purkamaan omaa fiilistä rehellisesti kasvaa lopulta sietämättömäksi. (Onneksi oma blogini on aina ollut siinä mielessä holtiton, että kirjoitan aina fiiliksen mukaan milloin mistäkin, enkä tosiaan aina ole hyvällä tuulella.)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen kanssasi samaa mieltä, sopivassa määrin hyviin asioihin keskittyminen on voimaannuttavaa. Mielestäni on hyvä että jaat omilla sivuillasi sekä hyviä että huonoja hetkiä, se on lukijan näkökulmasta mielenkiintoista ja sillä tavoin tuntee pääsevänsä lähemmäs kirjoittajaa.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirjoitus! Some lienee monille eräänlainen rinnakkaistodellisuus, jossa osa pääsee luomaan "ihanneminää". On kuitenkin oma haasteensa, kuinka lähellä tuo ihanneminä on todellisuutta. Kun blogin pitäminen muuttuu työksi tai sivutyöksi, blogin pitäjä "joutuu" tuotteistamaan itsensä. Okei, kuulostaa ehkä karulta. Kirjoittaja joutuu seulomaan todellisesta arjestaan "myyvät" osat. Toisaalta somessa oleva minä voi olla itsesuojeluvaistonkin tuotetta. Mielestäni hyvä "sääntö"ennen kuvien ja tekstien julkaisua on: menisinkö kuvan hahmon näköisenä kaupungille ja olisinko valmis kertomaan megafonilla kirjoittamani asiat? Toki esim. naamiaiskuvat yms. ovat eri asia. Toisaalta jos someminä on oikeasti tuotteistettu, voi tämä "tuote" kirjoittaa profiilinsa mukaista tekstiä. Hmm, kuulostaa kieltämättä jo persoonalliuushäiriöltä :D Itsekin "sorrun" kiillottamaan todellisuutta, mutta yritän tehdä sen hillityksi. Totta puhuen en millään haluaisi kirjoittaa "angstitekstiä", sillä olen kirjoittanut sellaista ihan riittävästi nuorempana. Riittää! Blogin ja somen ulosannin sävy lienee täysin riippuvainen siitä, millainen se somen ihanneminä on. Kun ero tekstin ja muiden julkaisujen välillä on tuskin havaittava, lienee henkilö tyytyväinen myös todellisuuteen. Toisaalta miksei voisi olla tyytyväinen vaikka someminä olisi erilainen kuin todellisuus? Olet varmaan blogeja lukiessa huomannut miten osalla esimerkiksi kuvissa on paljon piiloviestejä. Tavallisinta tämä lienee silloin, kun asiat eivät ole yhtä mallikkaasti kuin teksti antaa ymmärtää. Lieneekö sitten aito avunpyyntö, vai kenties terapeuttista toimintaa. Huh, tulipas pitkä ja hajanainen pohdinta! :D Onnea sille joka sen ns. punaisen langan löytää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää myös tuo sinun pohdintasi! :) Some-identiteetissä on varmaan tärkeintä että itse tuntee olonsa mukavaksi sen ja todellisuuden välisen eron kanssa. En itseasiassa heti saa kiinni tuosta blogipostausten piiloviesti-käsitteestä, mutta se kuulostaa mielenkiintoiselta! Pystyisitkö tarkentamaan asiaa esimerkin kautta?

      Poista
  3. Eli vaikka teksti olisi neutraalia kuvissa esim. ilmeet ja asennot voivat viestiä jostain muusta. Hyvä esimerkki on istuminen kyyryssä katse varovasti ylöspäin suunnattuna, ja kuvakulma on yläviistosta. Kuvan henkilö näyttää tällöin pieneltä, yksinäiseltä ja ehkä vähän uhatulta. Tai sitten hieman melankolinen ilme, katse suunnattu alaspäin. Asento, ilmeet sekä kuvakulma voivat antaa varsin voimakkaita viestejä siitä mielialasta, mitä tekstiin halutaan rivien välistä tuoda. Eihän tämä aina ole tarkoituksellista toimintaa, mutta melko yleistä. Tekstissä voidaan kertoa kuulumisista ympäripyöreästi, mutta käytetyt kuvat viestivät, että kirjoitettu teksti on vain pieni pala totuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksesta, kuva kertoo kyllä tosi paljon! :)
      Kun kuva on tehty yhteistyössä toisten (esimerkiksi kuvaajan, MUAH-artistin tai yrityksen) kanssa on myös tärkeä muistaa, että visio kuvan tunnelmasta ja toteutuksesta on yhteinen.

      Poista
  4. Mielenkiintoista pohdintaa! Itse huomaan miettiväni omaa some-identiteettiä tosi paljonkin blogia kirjoittaessa, koska tiedostan välillä liiankin hyvin sen, että kuka tahansa (vaikka tuleva työnantaja!) voi lueskella blogiani. Tämän vuoksi todella henkilökohtaisten aiheiden käsittely ja tekstien kirjoittaminen on ainakin toistaiseksi blogissa vaikeaa.

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän tuon ajatuksenkulun hyvin, tuo nimenomainen asia käy edelleen mielessäni joka kerta kun teen julkaisun. Olen omassa blogissani alkanut pikkuhiljaa hahmottamaan kuinka henkilökohtaiselle alueelle haluan mennä teksteissäni. Raja-alueilla liikkuessani teen yleensä niin, että tarkastutan tekstin ennen sen julkaisemista jollakin läheiselläni, joka tekee työtä "konservatiivisessa" organisaatiossa. Tällä tavalla koen voivani olla levollisin mielin tekstin sisällön suhteen. Poikkeuksetta olen kuitenkin saanut kuulla, etteivät tekstini ole läheskään niin henkilökohtaisia kuin itse kuvittelen. Oma kokemus tekstistä saattaa siis erota siitä kokemuksesta mikä lukijalle välittyy.
    Ajattelen toisaalta myös että meistä jokaisella on oikeus käydä läpi erilaisia elämänvaiheita. Työnantaja ymmärtää varmasti myös sen, että nuori ihminen kehittyy ja muuttuu paljon sitä mukaa että oppii uutta.<3

    VastaaPoista

Otan ilolla vastaan kommentteja kaikilta! :)