AJATUKSIA TUNTEISTA

-
* Postauksen kuvat Eugene D.

Olen viime kuukausina tehnyt työtä sen eteen että tulisin tietoisemmaksi tunteistani.
Omien tunteiden tunnistaminen tuntuu tärkeältä, sillä olen kokenut niiden ilmaisemisen haastavana niin pitkään kuin muistan.

Tiedän etten ole ainoa joka pelkää tunteiden ilmaisemista, itseasiassa koen että ongelma on melko yleinen. A-klinikkasäätiön ja Päihdelinkin viime keväänä järjestämässä päihdetiedoitusseminaarissa kuulin kokemusasiantuntijoilta esimerkkejä siitä, kuinka tunteita voi vuosien ajan yrittää hallita ja turruttaa päihteiden ja alkoholin avulla.

Eräs kokemusasiantuntija kertoi mieleenpainuvasti, kuinka tunteet saattoivat raitistumisen alkuaikoina vyöryä ylle sellaisella voimalla, ettei niistä hahmottanut muuta kuin paniikin ja ahdistuksen. Ajan kanssa olo tasoittui ja hän oppi tunnistamaan muitakin tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Kuntoutuja kertoi myös oppineensa pitämään tunteistaan, ne muistuttavat siitä että hän on elossa.

Päihteiden ja alkoholin lisäksi uskon, että tunteita on mahdollista paeta esimerkiksi suorittamisella jossa ylläpidetään kiireistä aikataulua, liikunnalla jossa ei kuunnella kehoa ja muiden ongelmiin keskittymisellä omien ongelmien sijaan. Muutamaa yllämainituista olen kokeillut itsekin.


Tunteet ovat välillä pelottavia, joskus niitä on paljon ja niitä saattaa olla vaikea erottaa toisistaan.
Tunteita (eteenkin vaikeita sellaisia) on mielestäni kuitenkin tärkeä oppia käsittelemään, sillä siinä missä positiiviset tunteet kuten ilo ja tyytyväisyys voivat antaa voimaa pitkäksi aikaa, uskon negatiivisten tunteiden vaikuttavan käsittelemättöminä jaksamiseen yhtä suuressa määrin.


Mielestäni on järkevää opetella tunteiden tunnistamista ja hyväksymistä sen sijaan, että käyttää energiaa niiden patoamiseen. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon että prosessi on kannattava pitkällä tähtäimellä.

Elän siinä uskossa, että kun oppii tunnistamaan, hyväksymään ja työstämään kaikenlaisia tunteita, on enemmän voimavaroja keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin, kuten opintoihin ja työhön.

Mitä ajatuksia teksti herättää sinussa?

x: Nessa

9 kommenttia

  1. Mainio postaus! Minullakin ollut ongelmia tunteiden tunnistamisen kanssa, lähinnä koska negatiiviset tunteeni eivät kovin helposti ilmene "päässäni" vaan ennemminkin psykosomaattisesti esim. vatsakipuna. Niinpä ajattelin vuosikaudet olevani jotenkin kummallisen hyväntuulinen henkilö, joka ei paljon negatiivisia tunteita koe, kunnes tajusin, että kyllähän minulla on niitäkin, ne vain ovat erilaisia ja siten vaikeampia havaita. Tämän oivalluksen myötä olen oppinut pitämään itsestäni paljon paremmin huolta. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hienolta että olet tunnistanut tämän reaktiotavan itsessäsi ja että olet oivalluksen kautta oppinut pitämään itsestäsi parempaa huolta! :)
      Saanko kysyä mikä auttoi sinua tämän oivalluksen tekemisessä, tulitko lopputulokseen ihan omillasi vai oliko esimerkiksi terapiasta apua?

      Poista
    2. Terapiassa tämä pikkuhiljaa valkeni, vaikka jo ennen sen aloittamista olin hiukan pähkäillyt asiaa. :)

      Poista
    3. Kehon ja mielen yhteistyö on kyllä ihmeellinen! :) Kävin muuten blogissasi ihailemassa ottamiasi saaristokuvia, luonnon lähellä olo on ehkä se mitä kaipaan Porvoosta eniten.

      Poista
    4. Totta! Uskon, että tässä matkan varrella tulee vielä vastaan vaikka mitä oivalluksia siitä, miten näm asiat vuorovaikuttavat. :) Kiitoksia! Minulla on sama juttu - kun muutin pois lapsuuteni kotiseudulta maalta Turkuun, ikävöin jatkuvasti luontoon. Onneksi sitä löytyy pieninä palasina kaupungistakin. <3

      Poista
  2. Tuttuja tunteita ja herättää kyllä paljon muistoja ja ajatuksia... Olet muuten todella kaunis! <3

    Kirjotin hetken aikaa sitten omassa blogissai onnellisuudesta :) <3

    https://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/07/onnellisuudesta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina! Kävin heti tutustumassa blogiisi ja lukemassa linkkaamasi postauksen. Kirjoitat mielestäni kauniisti ja järkevästi onnellisuudesta, vaikutat älykkäältä ja olet myös itse tosi kaunis! <3

      Poista
  3. Olet kai parantunut anoreksiasta?
    Minulta pahin tuntuu liikunnan jättäminen. Miten itse olet pystynyt jättämään kävely-/juoksulenkit, ja antamaan itselle luvan levätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosi ikävä kuulla että käyt läpi vaikeita asioita, toivottavasti saat tarpeeksi tukea jaksaaksesi.Kysymykseesi liittyen koen valitettavasti etten ole sellaisessa asemassa, että pystyn antamaan neuvoja. Sanoisin että apua kannattaa pyytää ammattilaisilta tai Sinut hyvin tuntevilta läheisiltä.❤

      Poista

Otan ilolla vastaan kommentteja kaikilta! :)