Laihuus ei välttämättä kerro terveydestä

-
* Jaan tässä postauksessa Syömishäiriöliitto SYLI Ry:n julkaiseman tiedoitteen Älä laihduta-päivästä, jota vietetään tänään 6.5.

Laihduttamisesta on tullut jokapäiväistä. Naisista valtaosa on laihduttanut ja yhä nuoremmat tytöt kertovat yrittäneensä laihduttaa. Pojat ja miehetkään eivät säästy laihduttamiskeskusteluilta. Monet uskovat, että olisivat onnellisempia, jos olisivat hoikempia. Ikään kuin ihmisessä ei olisi muita tärkeitä ominaisuuksia.

Laihduttamisesta on tullut ihailtu itseisarvo: suurimmat pudottajat ja eniten laihtuvat ovat suuren yleisön edessä sankareita. Meidän kulttuurissamme laihuuteen on alettu liittää määritteitä kuten tehokkuus ja menestys. Lihavuuteen puolestaan liitetään laiskuus ja aikaansaamattomuus, jopa tyhmyys.

Samanaikaisesti tämän laihuuden ihannoinnin kanssa, ylipaino ja lihavuus ovat Suomessa ja muissa länsimaissa lisääntyneet. Yhä useammat elävät tilanteessa, jossa eivät saa olla tyytyväisiä omaan kehoonsa, koska heidän "kuuluu" olla toisenlaisia. Heidän "kuuluu edes yrittää laihduttaa".


Laihduttamiseen liittyvistä riskeistä puhutaan vähän, vaikka laihduttaminen tapahtuu usein kovin epätervein keinoin: paastotaan, pantataan, rääkätään kehoa ja mieltä.

Tästä syystä laihduttamisen onnistumisprosentti on huono, ja suurin osa paljon painoaan pudottavista saa kilonsa takaisin. Laihduttaminen voi olla myös pakkomielteenomaista ja aiheuttaa jatkuvaa syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta. Laihduttaminen voi laukaista myös syömishäiriön. Kaikki jotka laihduttavat eivät sairastu syömishäiriöön, mutta riskeistä on hyvä olla tietoinen.

Laihduttaminen ei kuulu lapsille eikä nuorille. Ei oikein aikuisillekaan. Hyvinvointi sen sijaan kuuluu kaikille. Paino ja laihuus eivät ole ensisijaisia terveiden elintapojen mittareita. Hyvä olo ja hyvä mieli, jaksaminen sekä muut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kertovat "mittarit" kertovat terveydestä enemmän.

Kansainvälisen Älä laihduta-päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamisen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden.

Mitä ajatuksia teksti herättää sinussa?


x: Nessa

4 kommenttia

  1. Olisi kiva jos tekisit tänne joskus ruokapäiväkirjaa kuvien kera arkena :-) olisi kiva nähdä sun ruokatottumukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausvinkistä, pidän tämän mielessä! :)

      Poista
  2. Onko sinulla/ onko sinulla ollut anoreksia? Olet hyvin laiha kuvissasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minulla on syömishäiriö tausta, mutta voin onneksi paremmin nykyään.:)

      Poista

Otan ilolla vastaan kommentteja kaikilta! :)