Kuulumisia ja joulukuun blogiarvonnat

-
Olen viime kuukausien aikana kirjoitellut tänne blogiin enimmäkseen muotiin liittyviä postauksia ja yleisellä tasolla mietiskeleviä tekstejä. Näitä "kuulumisia" käsitteleviä postauksia on kuitenkin tullut tehtyä tosi vähän, joten ajattelin vaihtelun vuoksi kirjoittaa vähän niistäkin tänne blogin puolelle.


Ensin haluan kuitenkin kertoa teille, että järjestän blogissa joulukuun aikana pari hieman suurempaa arvontaa. Olen ajatellut, että arvonta aukeaisi torstaisin, ja maanantaista torstaihin blogissa esitelläään yksitellen brändit, joiden tuotteet löytyvät lahjakassista. Saatte siis pikkuhiljaa viikon aikana tietää, tuotteita lahjaan sisältyy!

//edit: arvon lahjakassin joka viikko joulukuussa



Kuva: Lupine Photoart

No niin, siirrytäänpä kuulumisten puolelle. Mitä minulle siis kuuluu ja mitä olen tehnyt blogin ulkopuolella loppukesän ja syksyn aikana?

Pääasiassa sanoisin, että minulle kuuluu hyvää. Muutimme elokuun aikana uuteen kotiimme Töölön ja olemme asettuneet tänne hyvin. Johnny, joka stressasi ulkoa tulevaa melua on huomannut, että ikkunamme (joissa on kolme lasilevyä) eristävät ulkoa tulevat äänet tehokkaasti.
Minä puolestani koen voivani liikkua ulkona turvallisin mielin myös nyt, kun ulkona on pimeää suurimman osan vuorokaudesta.

Koulu alkoi omalta osaltani tänä vuonna vasta syyskuussa. Olen tällä hetkellä kahden vuosikurssin välillä, ja koska suunnitelmanani on hakea kevään yhteishaussa lukemaan psykologiaa, en ottanut syksyllä vielä maisterivaiheen kursseja nykyisestä tiedekunnastani. Jos jotakuta teistä uusista lukijoista kiinnostaa tietää, niin opiskelen tällä hetkellä valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa pääaineeni on kansainvälinen oikeus.

Syksyn aikana olen opiskellut pääasiallisesti metodiikkaa ja ensi viikosta alkaen, kuvioihin tulee myös neuropsykologian kurssi, jota odotan mielenkiinnolla.

Joulun jälkeen ajattelin keskittyä pääasiallisesti psykologian opintoihin koulussa ja lukea samalla pääsykokeisiin. On mielenkiintoista, kuinka pieni osa psykologian pääsykokeen materiaalista on psykologiaa, muutamaa hassua lukua lukuunottamatta pääsykoemateriaali koostuu nimittäin metodiikasta. Onneksi minulla on tekninen ja matemaattisesti lahjakas poikaystävä, joka on luvannut auttaa minua tarvittaessa.

Vapaa-ajalla olen alkanut taas lukea kirjoja. Tällä hetkellä odotan innoissani, että J.K Rowling:n uusin luomus saapuu postiin - leffakin on tietysti pakko päästä katomaan heti, kun se lanseerataan. Muistan ala-asteella odottaneeni Tukholman reissuja, sillä sieltä pystyimme ostamaan ruotsinkieliset Harry Potter kirjat jo ennen kuin ne ilmestyivät Suomeen.

Käytän myös jonkin verran vapaa-aikaa liikkunnan harrastamiseen. Tällä hetkellä se tarkoittaa käytännössä kävelylenkkejä ja vinyasa power jooga tunteja. Minulle kunnon kohottamista tärkeämpää on, että huollan kehoani ja että löydän jokaisesta päivästä ajanjakson, jolloin en ole tavoitettavissa puhelimellani. En stressaavan arjen keskellä, halua lisätä fyysistä rasitusta jokapäiväisellä hikitreenillä.

Mitä sinulle kuuluu? Herättikö teksti jotain ajatuksia? 

x: Nessa

8 kommenttia

  1. Ihana idea tuo arvonta! Odotan innolla ;) Mun kuulumiset taidatkin tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät ideasta! :) Ja joo, tiedän. <3

      Poista
  2. Aika kiva blogiarvontaidea. Odotan jännityksellä, mitä tuotteita arvontaan tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että pidät ideasta! :) Ja joo, niissä on paljon ihania tuotteita. En malttaisi odottaa niiden arpomista!

      Poista
  3. Mitä ajattelit tehdä työksesi, jos valmistut psykologiasta? Aiotko hakea sitä myös Turkuun vai Helsinkiin, kun eikö olisi helpompi opiskella asuinkaupungissa?

    Kirjoitit joitain aikoja sitten epävarmuudestasi ja jonkun kommenttiin vastasit kyseessä olevan painoon liittyvät asiat, miten tämän asian laita nyt on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esität hyviä kysymyksiä. Koen vielä hanklana sanoa, millä alueella haluan työskennellä, jos kävisi niin että pääsen kouluun, minulla ei ole vielä tarpeeksi tietoa vaihtoehdoista. Kliininen- ja neuropsykologia kiinnostaa minua tällä hetkellä eniten.

      Haen Turkuun, sillä pidän heidän opinto-ohjelmastaan ja koulu on minulle entuudestaan tuttu ja mieluinen. Olen kuitenkin toisaalta ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi huomattavasti helpompaa opiskella asuinkaupungissaan.:)

      Painoon ja itsetuntoon liittyvien epävarmuuksien korjaaminen vie aikaa, mutta teen aktiivisesti töitä niiden paranemisen eteen.

      Poista

Otan ilolla vastaan kommentteja kaikilta! :)