Sallivampi suhtautuminen "epäterveelliseen" ruokaan

-
Olen monen vuoden ajan ollut tarkka siitä mitä syön. "Olet mitä syöt" on lause, joka usein pyörii päässäni kun mietin mitä valitsisin lautaselleni. Sokeri, valkoinen vehnä ja kerma ovat aineita, joista en halua kehoni koostuvan. Sen sijaan vihannekset, pähkinät ja esimerkiksi lohi ovat ruoka-aineita, jotka miellän terveellisiksi ja sitä kautta minulle hyvää tekeviksi.

Yhdistän myös "epäterveelliset" ruoka-aineet painonnousuun ja koska toiveenani on pysyä hoikkana, välttelin niitä pitkään. Elin esimerkiksi koko viime syksyn syöden pelkästään niitä ruoka-aineita, jotka tämänhetkisten trendien mukaan ovat terveellisä ja "turvallisia". Proteiinia, vihanneksia, marjoja ja puuroa tuli siis vedeltyä aika tiiviiseen tahtiin. Ruoka ei ollut nautinto, vaan mietin kaiken syömäni lukemissa ja ravintoaineissa. Ajatuksenani ei ollut vaikuttaa painooni, vaan tavoittelin hyvää ja energistä oloa.
Painoni pysyikin koko syksyn ja talven samassa lukemassa, mutten henkisesti kokenut voivani hyvin. Olin myös fyysisesti aika väsynyt, eikä kroppa oikein tuntunut palautuvan treeneistä. Jossain vaiheessa ruoka alkoi ahdistaa. Halusin saada kaikki ravintoaineet juuri siinä muodossa ja sillä hetkellä, kun olin suunnitellut. Jos kaikki ei mennyt ihan putkeen ahdistuin ja stressaannuin.

id nosto


Vuodenvaihteessa päädyin muuttamaan ruokavaliotani täysin. Kyse ei ollut repsahduksesta tai tahdonvoimaan puutteesta, vaan tietoisesta päätöksestä kokeilla uutta ja hieman "epäterveellisempää" ruokavaliota. Tavoitteenani oli tarkastella ruokavaliomuutoksen vaikutusta henkiseen ja fyysiseen vointiini.
Ensimmäinen askel oli poistaa ruokavaliosta kaikki minulle teennäisiltä tuntuvat jauheet ja lisät, niiden sijaan aloin syödä "normaalia" ruokaa. Riisiä, pastaa, vaaleaa leipää, jälkiruokia, kermaa ja juustoa. Muutos oli henkisesti aika raju ja ajoittain pelottavakin, mutta keho oli muutoksessa samantien mukana ja pian niin fyysinen, kuin psyykkinenkin oloni koheni. Into liikuntaan palasi, samoin positiivinen suhtautuminen elämään. Huomaan myös olevani enemmän läsnä itsessäni ja siinä mitä ympärilläni tapahtuu. Niin ja paino, se ei ole noussut grammaakaan muutoksen myötä, vaikka ruokamääräni lähemmäs tuplaantuivat vuodenvaihteessa. Oletan, että kehoni oli säästöliekillä ja että aineenvaihduntani nyt taas on lähtenyt toimimaan normaalisti.


Haluan jakaa tämän kokemuksen kanssanne sillä uskon, että moni minun laillani tarkkailee ja ahdistuu kaikista säännöistä ja suosituksista, joita ympäristömme jatkuvasti meille syöttää. Kaikkia ruoka-aineita on kuitenkin ok syödä, eikä suklaapatukan tai ison kerma-rahka jälkiruoan syöminen välttämättä johda painonnousuun.

On myös hyvä rehellisesti selvittää itselleen mitä haluaa saavuttaa kurinalaisella ja yltiöterveellisellä ruokavaliollaan. Tarvitseeko minun kehoni näin aikuisena olla yhtä laiha kuin 16-vuotiaan nuoren? Kärsiikö elämänlaatuni kurinalaisesta suhtautumisestani ruokaan? Onko minulla lupa nauttia ruoasta hyvällä omatunnolla? Arvostanko itseäni ihmisenä vai mittaanko arvoni ulkoisissa asioissa?

x: Nessa

23 kommenttia

  1. oj vad härligt att få läsa det här inlägget. jag tror att många med liknande bakgrund som vi har kämpat med samma problem. man kanske ser normal ut, men ägnar mycket av sin tid åt matstress och -planering, igen för att försöka uppnå (inbillade) samhälleliga förväntningar. jag hoppas att du vågar fortsätta i samma banor och inte blir rädd om vågen ibland pekar lite uppåt. jag tror att du aldrig (inte jag heller) kommer att ha problem med att äta för mycket och ohälsosamt. hälsosamt för mej betyder numera också sötsaker, energi och kalasmat, jag avskyr hur ordet används synonymt med kalorisnålt -.-
    hälsningar från nya zeeland!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag håller helt med dig Jenny, mat skall också vara en njutning. Målet med en hälsosam kost skall ju vara att öka välmåendet och förbättra hälsan, inte orsaka ångest och tvångsmässigt tänkande.:)

      Poista
  2. Ihanaa ihanaa ihanaa! Niin virkistävä postaus näiden "syön nykyään vain chiasiemeniä, taateleita, gojimarjoja ja muuta superkallista superfoodia" - postausten väliin. Tuntuu, että nykyään (vai onko se vaan mun lähipiirin ilmiö) , jos viettää useemman päivän putkeen treenaamatta ja herkuttelee vaikkapa keskellä viikkoa, se on kauhea synti ja siitä pitäisi potea syyllisyyttä. Jossain vaiheessa, kun itsellänikin oli vaihe "go with the flow" menin samoilla fiiliksillä, mutta nykyään syön vaikka suklaata tiistaina ja keskiviikkona, jos haluan - just because I can. Treenejä mulla on joka toinen päivä, joten niitä ei tule jätettyä väliin, mutta ei mua kauhistuta ajatus olla treenaamatta muutamaa päivää. Odotan todella sitä aikaa, kun tää fitness boomi on kaukana takana päin, ja "terveellinen elämä" sanalla on erimerkitys.

    -Girl, 16

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva että koit postaukseni virkistävänä.:) Odotan myös itse sitä päivää, että olisi trendikästä voida kokonaisvaltaisesti hyvin. Pikkuhiljaa siirryttäisiin tästä syömisen ja liikunnan suorittamisesta siihen, että opittaisiin vaan kuuntelemaan mitä keho ja mieli minäkin hetkenä tarvitsee...Kuulostaa kuitenkin siltä, että sinulla on asenne kohdallaan! Ihanaa kevättä sinulle.:)

      Poista
  3. Anteeksi kun sanon näin, mutta omaan korvaani tilanteesi vaikuttaa suorastaan syömishäiriöiseltä. Tiettyyn pisteeseen terveellisesti syöminen on ok, mutta kuulostaa että sulla on mennyt tuo jo terveellisen yli. Tuntuu pahalta sanoa, mutta: hakeudu hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi! Kiitos osoittamastasi huolesta vaikka tietenkin tuntuu ikävältä, että tekstini herätti sinussa tämänkaltaisia ajatuksia. Ihanaa loppuviikkoa kaikesta huolimatta! :)

      Poista
    2. Kirjoitus käsitteli juuri askeleen ottamista terveeseen suuntaan.

      Poista
  4. Hyviä ajatuksia :) Olen tehnyt hieman samantyyppisen muutoksen. Vapaa ja stressaamaton syöminen on kaikkien dieettitrendien keskellä oikeastaan yllättävän radikaalia ;) Ja se tekee hyvää niin mielelle kuin kehollekin. Minäkin huomasin jaksavani paremmin, keho toimii hyvin jne. Vaikutuksesta panoon en osaa sanoa, sillä en seuraa tällä hetkellä sitä. Mutta olen luovuttanut ajatuksesta, että yrittäisin tosiaan olla 16-vuotiaan kokoinen väkisin, kun kehoni voi paremmin vähän eri koossa :D
    Siispä minustakaan muutoksesi ei ole repsahdus, vaan pikemminkin se kuulostaa hyvältä elämänhallinnalta. On rohkeaa kuunnella omaa kehoaan ja syödä niin "perustuotteita", aitoa ruokaa kuin herkkujakin. Toivottavasti tämä kevät ja kesä tuovat vahvistusta hyville oivalluksillesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi, ihanaa että joku toinen siellä ruudun toisella puolella on tullut samaan lopputulokseen kuin minä! Aurinkoista päivää sinulle! :)

      Poista
  5. Tämä teksti sai minut hymyilemään - tosi hienoa, että oot ottanut askeleen kohti rennompaa syömistä! :) Itselleni syömishäiriötaustaisena on vaikea käsittää, että ruokailuja rajoitettaisiin vain jotenkin hakemalla pelkkää hyvää oloa. Mulle se rajoittaminen tarkoittaa nimenomaan sitä, että muu elämä ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, ja halutaan osata hallita edes sitten jotain osa-aluetta vaikka sitten syömisten kautta. Nykyään jos syöminen ahdistaa jollain tapaa, kiinnitän ensisijaisesti huomioni siihen, onko oikeasti aivan joku toinen asia pielessä. Toivottavasti säkin, Nessa...<3

    Kivaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos sinulle anonyymi kauniisti kirjoitetusta kommentistasi! Tosi hienoa, että olet päässyt omassa prosessissasi niin pitkälle, että kiperän kaikan tullen osaat pysähtyä kuuntelemaan itseäsi. Iso kiitos myös osoittamastasi huolenpidosta.<3

      Poista
  6. Hei Vanessa! Minusta tämän hetkinen elämäntapasi kuulostaa oikein hyvältä ja terveeltä. Olen itse ollut hoidossa vakavan syömishäiriön vuoksi syksyllä 2013, ja vasta nyt koen löytäneeni kuvailemasi kaltaisen tasapainon ja rauhan syömisen suhteen. Ihana kuulla, että voit hyvin, toivon sinulle ihanaa kevään jatkoa, iloa ja valoa :) Tervehtyminen ja tasapaino löytyy nimenomaan itseä kuuntelemalla, ja minusta aito hyvä olo huokuu jo sinusta..:) Haluan vielä lopuksi kommentoida, että aiemman anonyymin kommenti hoitoon hakeutumisesta oli mielestäni täysin provosoiva ja aiheeton kohdallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tosi ihana kuulla, että voit tällä hetkellä paremmin kuin syksyllä 2013. Olet ansainnut tuntemasi onnen ja tasapainon!:) Mukavaa on myös kuulla, että aistit minussa samankaltaista oloa. Minulla tosiaan on tällä hetkellä hyvä olo.:)

      Poista
  7. todella hyvä ja mielenkiintoinen postaus! tykkäsin :) itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia muutoksia ruokavaliossani, meillä kotona (asun siis vielä vanhempieni kanssa) syödään todella monipuolisesti, vaikka marjoja ja vihanneksia saisi mielestäni olla kyllä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Petra! Kiitos kommentistasi, kiva että pidit tekstistä ja mukavaa, että teillä syödään monipuolista kotiruokaa.:)

      Poista
  8. Mulla on ollut ihan sama juttu!!! Olin kauan aikaa ilman herkkuja enkä syönyt tarpeeksi ruokaa yms. Välillä välttelin maitotuotteita ja välillä vilja. Paino oli ja on edelleen alipainon rajalla ja olen varmaan tyhmä, mutta en mielellään haluaisi lihoakaan. Mutta! Muutoksen tein minäkin… Parin vuoden sisään olen syönyt herkkuja viikottain! Ja tänään aion ottaa jälkiruuan kun menen ulos syömään. ;) Jollekin muulle ihan normaalia, mutta minulle jotain erikoista ja erikoisen kivaakin.. :D Oli kyllä outoa huomata, että ei se paino nouse jos niitä herkkuja ei ala mättämään järkyttäviä määriä, vaan kyllä keho niihinkin sopeutuu! Ja mulla myös mieliala parani! :D Sano kuka mitä tahansa, että chia-siemenilläki paranee, nii ei vaan mulla . ;) Tsemppiä sinne myös! Nautitaan niistä herkuistakin joskus ja kunnon ruuasta! Hyvällä omallatunnolla. Sitten jaksaa liikkuakin ja liikunnan ilo tosiaan palautuu ja energiaa liikkumiseen on enemmän. :) Psyykkinen hyvinvointi on TODELLA tärkeä osa elämässä, sen olen huomannut. Ja jos ja kun voin itse siihen vaikuttaa, niin en aio kituuttaa sellaisella ruualla mistä en oikeasti tykkää/ mikä stressaa minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka anonyymi! Kiitos että kommentoit ja kiva että nykyään pystyt sallimaan itsellesi enemmän herkkuja ja hyvää. Olet ne ansainnut ja ne tekevät sinulle hyvää, niinkuin itsekin sanoit.:) Ihanaa kevättä!

      Poista
  9. on piristävää kuulla, et joku on vähentäny kaikenlaisten lisäravinteiden ja superfoodien määrää ja lisänny ns. epäterveellistä ruokaa oman hyvinvointinsa takii! herkut ja hyvä ruoka tuo ainaki mulle sen verran hyvän olon henkisestikki, et en mitenkään pystyis luopuu niistä :D onhan se henkisesti tyydyttävää syödä tosi terveellisesti, mut käy pidemmän päälle raskaaks ku joutuu koko ajan miettii mitä syö..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mikaela! Just näin mäkin sen koen, elämä on paljon mukavampaa ja rennompaa kun osaa antaa itselleen luvan syödä sitä. mitä oikeasti tekee mieli.:) Eikä se että joskus herkuttelee tarkoita sitä, että koko ruokavalio olisi pelkkää suklaata ja kermaa, ne on vaan mukava lisä muuten terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon.

      Poista
  10. "Haluan pysyä hoikkana" Oletko miettinyt, mitä olet siitä maksanut ja joudut maksamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olen tietoinen niistä vaurioista, joita sairaalloinen alipaino on kehossani aiheuttanut, enkä halua sitä kehoa enää ikinä takaisin. Tekstissäni viittaaankin tähän, terveeseen, hoikkaan vartaloon jossa tällä hetkellä elän.:)

      Poista

Otan ilolla vastaan kommentteja kaikilta! :)