Welcome

Welcome
Sisällön tarjoaa Blogger.

Postaussarja syömishäiriöstä

-
Voin käsi sydämmellä sanoa, että tämä talvi/kevät on ollut elämäni rankin. Ihmisiä on nukkunut pois ja stressiä on ollut siinä mittakaavassa, että myös oma terveyteni on kärsinyt sen seurauksena. Syömishäiriö on nostanut rumaa päätään (ei kuitenkaan vakavasti) ja olen saanut diagnoosiksi vaikean masennuksen.

Masennus ei suoranaisesti ole minulle tuntematon sairaus, mutten koe pystyväni erottamaan omia ja syömishäiriön sanelemia ajatuksia masennuksesta. Tästä syystä olen ajatellut julkaista pari tai muutaman postauksen, jossa käsittelen syömishäiriöstä toipumista mahdollisimman rakentavasta näkökulmasta. Olen myös tehnyt päätöksen, etten julkaise kuvia itsestäni ennenkuin BMI:ni on yli 17. Sen kaltaisista kuvista ei ole hyötyä meistä kenellekään. 



Toivottavasti koette postaussarjan kiinnostavana!

x: Nessa

Suruprosessin toinen viikko

-

En tiedä onko näistä surua käsittelevistä teksteistä hyötyä kenellekään toiselle, mutta itse hyödyn siitä että saan kirjoittaa aiheesta ja sitä kautta avata ajatuksiani.

Isäni poismenosta on nyt reilu kaksi viikkoa aikaa, enkä edelleenkään voi käsittää sitä, että hän on poissa. Olen useaan otteeseen ajatellut soittaa hänelle kertoakseni jotain arkipäiväistä, josta luulen että hän kiinnostuisi, mutta sitten todellisuus iskee päin kasvoja ja tajuan että isä on poissa.

Viime keväänä isä kävi läpi rankkoja sytostaattihoitoja ja silloin yritimme koko perheen voimin tukea häntä niissä, ja samalla valmistautua edessä olevaan leikkaukseen, jossa vatsalaukku poistettiin.
Syntymäpäiväni on huhtikuussa ja ajattelin silloin käynnistää varainkeruun Syöpäsäätiölle. Uudet laitteet ja tutkimukset eivät voi tuoda omaa isääni takaisin, mutta ne voivat pelastaa jonkun toisen isän, äidin tai esimerkiksi siskon.

Kahden viikon kokemuksella suruprosessista voin sanoa etteivät vaikeimmat hetket, ainakaan omalla kohdallani, ole isojen elämäntapahtumien edessä, vaan ihan vain arjessa. Olen onnellinen siitä että isä pystyi saattamaan minut alttarista alas, mutta ennenkaikkea kaipaan meidän arkipäiväisiä keskustelujamme. Kaipaan sitä, että saan sanoa hänelle päin kasvoja että hän on minulle tärkeä.

Isäni polttohaudataan ja jollain tasolla minun tekisi mieli käpertyä hänen kanssaan arkkuun antaakseni hänelle viimeisen halauksen. Tiedän että ajatus on tyhmä, sillä eihän isä enää ole siinä, sielu on noussut kehosta jo ajat sitten.


Kuva: Oona Linna

Mitä ajatuksia teksti herättää sinussa?

x: Nessa

Instagram