Welcome

Welcome
Sisällön tarjoaa Blogger.

Suruprosessin toinen viikko

-

En tiedä onko näistä surua käsittelevistä teksteistä hyötyä kenellekään toiselle, mutta itse hyödyn siitä että saan kirjoittaa aiheesta ja sitä kautta avata ajatuksiani.

Isäni poismenosta on nyt reilu kaksi viikkoa aikaa, enkä edelleenkään voi käsittää sitä, että hän on poissa. Olen useaan otteeseen ajatellut soittaa hänelle kertoakseni jotain arkipäiväistä, josta luulen että hän kiinnostuisi, mutta sitten todellisuus iskee päin kasvoja ja tajuan että isä on poissa.

Viime keväänä isä kävi läpi rankkoja sytostaattihoitoja ja silloin yritimme koko perheen voimin tukea häntä niissä, ja samalla valmistautua edessä olevaan leikkaukseen, jossa vatsalaukku poistettiin.
Syntymäpäiväni on huhtikuussa ja ajattelin silloin käynnistää varainkeruun Syöpäsäätiölle. Uudet laitteet ja tutkimukset eivät voi tuoda omaa isääni takaisin, mutta ne voivat pelastaa jonkun toisen isän, äidin tai esimerkiksi siskon.

Kahden viikon kokemuksella suruprosessista voin sanoa etteivät vaikeimmat hetket, ainakaan omalla kohdallani, ole isojen elämäntapahtumien edessä, vaan ihan vain arjessa. Olen onnellinen siitä että isä pystyi saattamaan minut alttarista alas, mutta ennenkaikkea kaipaan meidän arkipäiväisiä keskustelujamme. Kaipaan sitä, että saan sanoa hänelle päin kasvoja että hän on minulle tärkeä.

Isäni polttohaudataan ja jollain tasolla minun tekisi mieli käpertyä hänen kanssaan arkkuun antaakseni hänelle viimeisen halauksen. Tiedän että ajatus on tyhmä, sillä eihän isä enää ole siinä, sielu on noussut kehosta jo ajat sitten.


Kuva: Oona Linna

Mitä ajatuksia teksti herättää sinussa?

x: Nessa

Instagram

Kun shokki laskeutuu

-
Isän kuolemasta on pian viikko aikaa ja hänen hautajaisensa pidetään ensi viikon tortaina. Tuttu pappi tulee pitämään tilaisuuden ja ystäväni Sarina tulee laulamaan hautajaisissa pari laulua.

En usko että olen edelleenkään ymmärtänyt sitä että isä on poissa. Ajattelen jollain tasolla, että isä on Porvoon kodissa ja kaikki on samalla tavalla kuin ennen hänen sairastumistaan. Kun herään todellisuuteen ja muistan ettei asia ole näin, tulen surulliseksi ja ahdistuneeksi. 

Moni sanoo että hautajaiset ovat se hetki, jolloin henkilö todella ymmärtää läheisen poismenon, toiset taas sanovat että asian sisäistäminen saattaa kestää vuosia. Ystäväni antoi minulle vinkin että voisin ikävän iskiessä kirjoittaa isälle kirjeen, jossa kerron kaiken mitä haluan hänelle sanoa. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että sain sanottua isälle monta kertaa että rakastan häntä ja koen sen tärkeimpänä asiana, jonka haluaisin sanoa hänelle jos hän olisi nyt edessäni. 

Kulunut viikko on kuitenkin mennyt jonkinlaisessa sumussa, enkä muista tämän viikon tapahtumista juuri mitään. Uskon että olen vielä jonkinlaisessa shokki-vaiheessa, joka menee ajallaan ohi.

Haluan kiittää lämpimästi teitä kaikkia, jotka kommentoitte edellistä postaustani tai laitoitte minulle yksityisviestiä! En odottanut saavani somesta näin ihanaa tukea.




Ihanaa päivää sinulle, pidä itsestäsi huolta!

x: Nessa